Aina siitä toitotetaan: Talvitesteissä ajetut ajat eivät merkitse mitään. Nyt tästä on myös tarjolla tilastofaktaa.

WTF1-sivusto selvitti viimeisten kymmenen vuoden talvitestien nopeimmat kierrosajat, nostaen esille mielenkiintoisen huomion: vain kerran, kaudella 2015, valmistajien sarjan mestariksi on ajanut myös talvitestien ykkönen.

Välillä ”talvikauden” ykköseksi on kiilannut jokin muu kärkitalli, kuten McLaren 2010 tai Ferrari viime vuonna, mutta välillä metsään on menty myös huolella. Toyota ja Williams eivät onnistuneet voittamaan 2008 ja 2009 yhtäkään osakilpailua, mutta silti niiden vauhti oli ollut ennen kauden avausosakilpailua parasta.

Tilasto alleviivaa entisestään sitä, että oman erinomaisen vauhtinsa tietävät tallit haluavat piilotella todellista suorituskykyään, kun taas yllätysmomenttia kaipaavat tiimit ovat valmiita nappaamaan mediahuomion kaikissa tilanteissa.

Katso tilasto alta tai tästä.