Katso: Kimi Räikkönen ja Mika Häkkinenkin listalla – kauden avauskilpailun voittaja vahvoilla maailmanmestariksi – entä ketkä ovat epäonnistuneet?
Kuva: Getty Images
Pitkän F1-kauden päätteeksi maailmanmestariksi kruunataan se kuljettaja, joka on kerännyt eniten pisteitä vuoden aikana. Joka kilpailun pistepotti on yhtä arvokas, joten tasainen onnistuminen on tärkeää.
Tästä huolimatta yleensä jo kauden avauskilpailu antaa vahvoja viitteitä siitä, kuka tulee olemaan loppupisteissä korkealla kauden päättyessä. Perinteisesti F1-kauden avaava Australian Melbourne on todistanut kilpailunsa voittajan tuulettavan kauden päätteeksi maailmanmestaruutta peräti 13 kertaa.
Mukana ovat suomalaiskuljettajista Mika Häkkinen ja Kimi Räikkönen, jotka voittivat Melbournessa mestaruuskausillaan 1998 ja 2007. Häkkisen toisena mestaruusvuonna 1999 hän tosin keskeytti.
Voitto on lipsahtanut kyseisen kauden maailmanmestarin käsistä yhteensä kisan historiassa vain yhdeksän kertaa. Tästä huomioitavaa on, että peräti viidesti tämä on tapahtunut 2010-luvulla.
Alla on F1-sarjan lista Australian GP:n mestaruuskaudellaan voittaneista kuljettajista. Mutta ketkä sitten ovat juhlineet Melbournessa ilman kauden lopussa nähtävää suurta kruunausta? SuomiF1-sivusto listaa:
Alla vuosi, voittanut kuljettaja ja sijoitus MM-taulukossa kauden päätteeksi:
1997: David Coulthard (3.)
1999: Eddie Irvine (2.)
2003: David Coulthard (7.)
2005: Giancarlo Fisichella (5.)
2010: Jenson Button (5.)
2012: Jenson Button (5.)
2013: Kimi Räikkönen (5.)
2014: Nico Rosberg (2.)
2017: Sebastian Vettel (2.)
#OTD in 2015: Lewis Hamilton began his title charge with a win in Australia 
The winner in Melbourne has gone on to win that year's Championship 13 times
Will anyone add to that list in 2018?
#F1 #F1FastFact
The winner in Melbourne has gone on to win that year's Championship 13 times
Will anyone add to that list in 2018?
#F1 #F1FastFact
Rosberg (2016)
Vettel (2011)
Button (2009)
Hamilton (2008, 2015)
Raikkonen (2007)
Alonso (2006)
Schumacher (2000-02, 2004)
Hakkinen (1998)
Hill (1996)
#F1 #F1FastFact
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rallin MM-sarjaan palaava talli paljasti kuljettajansa
- Tässä ovat F1-kuskien palkat kaudella 2025 – kärjessä Max Verstappen ja Ferrari-kuskit
- Kalle Rovanperä jäi formulatesteissä jumboksi – tallipäällikkö paljasti syyn
- Kalle Rovanperälle heti takaisku formulatesteissä – näin suomalainen kommentoi asiaa
- Red Bull vahvisti jättiuutisen – yli 20 vuoden tarina päätökseensä
- Valtteri Bottas ei jäänyt lomailemaan – työt Cadillacilla alkoivat välittömästi
- Jättiyllätys: Tommi Mäkinen tekee paluun WRC-auton rattiin
- Red Bull jälleen suurten muutosten äärellä – Max Verstappenin luottomies lähtökuopissa
- Max Verstappen kiehahti toimittajan jossittelusta: ”Nytkö sinä virnuilet siellä?”
- Tuore maailmanmestari Lando Norris liikuttui totaalisesti: ”Tämä on ollut pitkä matka”