Vaikka maailmamestaruuden riistäminen Lewis Hamiltonin nokan edestä ei olekaan helppo tehtävä, ei Mercedeksen suomalaistähti Valtteri Bottas aio turvautua tallitoverinsa henkiseen hämäämiseen.

Nastolalainen aikoo tallitoverinsa heikkouksien hyödyntämisen sijaan keskittyä itseensä. Päätavoitteena on omien kuljettajan kykyjen kehittäminen.

– Totta kai kaikilla kuskeilla on heikkoutensa. Sen sijaan, että keskittyisin liikaa häneen [Hamiltoniin] aion käyttää energiani ja fokukseni omaan suoritukseeni radalla. Jos pärjään hyvin, saan kyllä homman tehtyä. Tämän vuoksi en aio tuhlata yhtään voimiani mihinkään henkisiin peleihin, Bottas kertoi ESPN:lle.

Bottas kykeni haastamaan kollegaansa muutamissa kisoissa viime vuonna. MM-haastoa hidasti uuteen talliin ja autoon totuttelu, joka näkyi heikompana starttina kauteen.

Nyt vastaavat ongelmat ovat tiessään. Suomalaiskuski on kotiutunut saksalaisen autojätin talliin ja tuntee olonsa yhä varmemmaksi uuden F1-kilpurin ohjaksissa.

– Jos suoriudun sillä tason kun toivon olevani tällä kaudella, toivon haastavani Lewista radalla yhä useammin. Haluan vain voittaa niin monia kisoja kuin pystyn ja saavuttaa maailmanmestaruuden.

Lähde: ESPN