McLarenin tallipäällikkö Eric Boullier kertoo Renaultin moottorin olevan sekunnin nopeampi kierroksella kuin Hondan.

McLaren käytti vielä viime kaudella japanilaisvalmistajan moottoreita, mutta vaihtoi täksi kaudeksi Renaultille.

– Kun käytimme Renaultin dataa simulaattorissa, meille selvisi, että pelkkä moottorin vaihtaminen vaikutti paljon kierrosaikaan, Boullier sanoi L’Equipelle.

Kun häneltä tiedusteltiin, että paljonko, Boullier kertoi eron olevan sekunnin.

– Yksi sekunti.

McLarenin vaihdettua Renaultille, kaikki ei ole kuitenkaan mennyt täydellisesti. McLarenilla olin muun muassa vaikeuksia saada ranskalaisvalmistajan moottori mahtumaan autoon.

– Hondan ja Renaultin moottorit ovat erilaisia, joten meidän oli suunniteltava auton perä uudestaan. Olemme kuitenkin ottaneet siitä aiheutuneen viiveen kiinni.

McLarenia on odotettu jopa mestaruustaisteluun tulevalle kaudelle. Boullier kuitenkin toppuuttelee näitä kommentteja.

– Tarvitsemme aikaa sopeutua ja vielä on liian aikaista sanoa, Boullier linjasi.

Lähde: F1Today