Italian Monzan vauhtiradalle ensi kuuksi suunniteltu kestävyyskilpailu on jouduttu perumaan. Syynä on järjestäjien mukaan odotettua pienemmäksi jäänyt osallistujajoukko.

Kuuden tunnin ”Targa 6H Monza” kilpailu olisi ollut ensimmäinen laatuaan. Järjestelytoimista vastasi sama organisaatio kuin Abu Dhabin vastaavassa 12 tunnin ajossa.

Maaliskuun 10. päivä ajettavaksi tarkoitetun kilpailun osallistujaluettelo ei kasvanut yli 20 autokunnan suuruiseksi, joten järjestäjät tekivät päätöksen kilpailun perumisesta kokonaan.

Syyksi odotettua alhaisemmalle osallistujamäärälle järjestäjät esittivät nykyistä markkinatilannetta, vuodenaikaa sekä vielä tässä vaiheessa epävarmaa sääennustetta.

Kilpailu saatetaan yrittää järjestää myöhemmin uudelleen.