Haasin F1-tallin kuljettaja Kevin Magnussen on tyytyväinen nuoren tallinsa kehitysaskelista. Tanskalaisen mielestä kaksi kautta formuloissa kilpaillut jenkkitalli tulee aikanaan seuraamaan Force Indian jalanjälkiä kohti sarjan huippua.

– Luotan siihen vahvasti, että voimme näyttää pienten tallien kykenevän nousemaan kohti kärkeä. Force India on tehnyt sen. Menemme samaan suuntaan heidän kanssaan, Magnussen hehkutti Autosportin haastattelussa.

Amerikkalaisvetoisen Haasin kaksi ensimmäistä kautta menivät varsin hienosti. Talli ylsi kumpanakin kautena kahdeksannelle sijalle valmistajien MM-taistossa.

Sarjan pienimmällä budjetilla operoiva Force India taas onnistui haalimaan viime kautena suurimman pistesaaliinsa, joka oikeutti neljänteen sijaan. Magnussen vertasi Haasin alkutaivalta intialaistallin debyyttikauteen vuonna 2008, jolloin se ylsi yhdeksänneksi.

– Jos katsotaan vaikka Force Indian ensimmäisiä kausia Formula 1:ssä, olemme kisanneet ja pärjänneet uutena tiiminä jopa heitä paremmin. Kaikki näyttää siis hyvältä ja olemme mielestäni menossa tiiminä oikeaan suuntaan, tanskalaiskuski myhäili.