F1 Racing toimitti F1-legenda Niki Laudalle vastattavaksi tukun kysymyksiä, jotka esittivät formulavarikon tärkeät ihmiset. Suorasukainen Lauda sai vastattavakseen joukon enemmän tai vähemmän kieli poskessa mielenpäällisiä.

Entinen GP2-kuljettaja ja nykyinen kommentaattori Davide Valsecchi tiedusteli Laudan mielipidettä, olisiko Mercedeksen tämän kauden tulokaskuljettaja Valtteri Bottas pystynyt nappaamaan maailmanmestaruuden, mikäli Lewis Hamilton ei olisi ollut tallin riveissä.

– Vaikea sanoa, mutta en usko. Lewis vei tänä vuonna tittelin, joka oli todella hankala valloittaa, Lauda pohtii.

– Loppupeleissä Lewiksen kova työ palkitsi hänet. Bottaksella oli tasaveroinen mahdollisuus voittoon, mutta Lewis teki parempaa työtä. Mutta reiluuden nimissä on mainittava, että tämä oli Bottaksen ensimmäinen kausi tallissa ja hänen täytyi totutella moneen asiaan. Vertailua on vaikea tehdä.

Yli 40 vuotta F1-varikoita kiertänyt kolminkertainen maailmanmestari on tunnettu hahmo ja persoona. Tästä saa hyvän kuvan miehen osakseen saamia kysymyksiä lukemalla.

– Voinko saada palkankorotuksen? Kysyi Hamilton.

– Oletko hyvä rakastaja? Martin Brundlea puolestaan mietitytti.

Lisäksi moni tuntui haluavan päästä kyytiin Laudan lentämään lentokoneeseen. Itävaltalainen omisti aikoinaan oman lentoyhtiön sekä omasi lentolupakirjan kuljettajaa Boeing-matkustajakoneita.