Ensi kertaa Monte Carlon MM-ralliin viime viikonloppuna osallistunut Carlos Sainz jr. paljasti, että hänen isänsä, rallilegenda Carlos Sainz sr. oli poikansa ideasta varsin huolissaan ennen kisaa. Konkarikuski varoitti jälkikasvuaan varsinkin rallin kahdesta viimeisestä etapista, jotka olisivat erityisen vaarallisia.

– Ennen kuin pääsin tänne, isäni varoitti minua ainakin 100 kertaa ottamasta turhia riskejä näillä kahdella viimeisellä pätkällä. Tämä ei ollut hetki, jolloin kannattaisi yrittää mitään erikoista ja ällistyttävää, Sainz jr. valotti Motorsportille.

Tutkittuaan viimeisiä pikataipaleita kartanlukijansa kanssa Sainz jr. ymmärsi itsekin olosuhteiden haastavuuden. Vuoristorallin loppuhuipennusta oli lähestyttävä varovaisella kunnioituksella.

– Niillä on paljon jäätä ja soraa. Power stagella soraa oli todellakin paljon. Sanoin kartturilleni, että kirjoittaa varsin yksinkertaiset nuotit. Tiesin jo alussa, että etapeilla oli paljon pelissä. Kun sain vähän itseluottamusta, uskalsin puskea kovempaa, Sainz jr. kertoi.