McLarenin tallipäällikkö Zak Brown on huolissaan formuloiden tulevaisuudesta. F1:n sopimukset tallien kanssa umpeutuvat vuonna 2020, ja tulevat radikaalit sääntömuutokset ovat aiheuttaneet huomattavasti närästystä ja kitkaa useiden tallien ja sarjan välillä.

Nykyisten sopimusten mukaan talleilla on erilaisia pykäliä ja erityisoikeuksia. Ferrari voi esimerkiksi käyttää veto-oikeutta kaikkien uusien sääntöuudistusten kohdalla. Huipputallien erityisoikeudet ovat herättäneet kränää muiden tallien keskuudessa.

McLaren-pomo pelkää sääntöneuvottelujen kiristyvän jatkossa entisestään.

– Suurin huoleni on se, että seuraavat neuvottelut tulevat olemaan todella tiukkoja. Toivottavasti he neuvottelevat kulissien takana eivätkä julkisesti, niin emme pilaa mitään positiivista momentumia, jonka olemme jo saavuttaneet. Jos nämä tarinat vaikeista palavereista pääsevät ulos, ne voivat olla hyvin tuhoisia, Brown huolehti Motorsportin haastattelussa.

Formuloiden uusi omistajataho Liberty on aiemmin väläytellyt pohtivansa uusia aiempaa yhtänäisempiä moottorisääntöjä vuodelle 2021. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että kaikki tallit joutuisivat ajamaan lähes samanlaisella voimayksiköllä.

Sääntöehdotukset ovat ärsyttäneet erityisesti Ferraria, joka on julistanut lopettavansa F1:ssä, jos säännöt tulevat sellaisenaan voimaan. Moni on epäillyt italialaistallin puheita pelkäksi bluffiksi, mutta Brown uskoo huippubrändin uhkauksiin.

– Kukaan ei haluaisi sitä, mutta heidän on pakko tehdä niin, mikä on lajin kannalta parasta. Missä tahansa neuvotteluissa on oltava valmis kävelemään ulos huoneesta. He yrittävät tehdä oikein kaikkien puolesta. Niillä talleilla, joilla oli aiemmin epäreilu etulyöntiasema on paljon menetettävää. He eivät halua menettää etuaan, ja ymmärrän sen täysin, Brown pohti.