Toyota GAZOO Racing julkisti torstaina rallin MM-sarjan kauden 2018 autonsa. Uusi Yaris WRC on saanut uudistuksia ulkonäköönsä, joiden takana on ollut aerodynamiikan kehittäminen ja downforcen lisääminen.

Tuore kilpuri esiteltiin torstaina Birminghamissa Autosportin kansainvälisessä showssa. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen oli näyttävästä uutuuskilpurista erittäin mielissään.

– On mahtava käynnistää uusi kausi Birminghamissa niin monien fanien edessä. Todella hyvän ensimmäisen kauden jälkeen olemme innoissamme mahdollisuudesta rakentaa sen päälle uutta. Näimme jo viime vuonna, että Yaris WRC kykenee voittamaan ralleja. Se oli mainio suoritus tiimiltä, mutta kilpailijat näyttivät meille myös kehittämisen kohteita, rallikonkari valotti auton taustoja Toyotan tiedotteessa.

Yaris sai täksi vuodeksi päivityksiä erityisesti auton etuosaan. Puskurin ja lokasuojien muotoilu on uudistettu täysin aerodynaamisten ominaisuuksien parantamiseksi. Mäkisen mukaan myös auton jäähdytysjärjestelmää on kehitetty paremmaksi.

Autoa kehitettiin ja testattiin viime vuoden loppupuolella paljon Suomessa. Jari-Matti Latvala ja Esapekka Lappi ovat päässeet kokeilemaan autoa jo monissa erilaisissa olosuhteissa.

Tällä hetkellä Toyota valmistautuu rallin MM-kauden avaukseen Monte Carlossa. Haastavista olosuhteistaan tunnettu kisa ajetaan 25.-28. tammikuuta.