Formula 1:n rengastoimittaja Pirellin esitteli vasta ensi kauden rengasseokset, joita löytyy nyt jopa seitsemän erilaista mallia. Julkistuksen jälkeen mediassa on ajoittain kyseenalaistettu, ovatko renkaiden erot liian epäselviä tavallisille faneille. Pirellin urheilujohtaja Mario Isola on kuitenkin eri mieltä epäilijöiden kanssa.

Kriitikot ovat ehdottaneet Pirellille vain kolmea erilaista seosta tai nimeä, joita voitaisiin käyttää sekaannusten helpottamiseksi. Isolan mukaan sellainen olisi kuitenkin tarpeetonta, sillä Pirelli tietää F1-kannattajakunnan olevan varsin älykästä porukkaa.

– Katsojat eivät ole tyhmiä. F1-fanit tietävät kaiken autoista, kuljettajista ja renkaista. Ei heille ole kovin vaikeaa ymmärtää, mitä renkaita käytämme milloinkin, Isola muistutti Reutersin haastattelussa.

Isolan mukaan Pirelli oli aluksi harkinnut vain kolmen nimen käyttämistä. Italialaismerkki totesi kuitenkin nopeasti, että se olisi turhaa lajin yksinkertaistamista.

– Pointtini on, että antaisimmeko silloin oikean kuvan kannattajille? Jos sanoisimme ajavamme Monte Carlossa, Silverstonessa, Monzassa ja Suzukassa vain kolmella eri renkaalla. F1:ssä käytetään eri asetuksia jokaiselle radalle. Aerodynamiikkaosat, autojen alustat ja siivekkeet ovat aina erilaiset, joten tekniikan on oltava huipputasoa, Isola painotti.