Entisen FIA-johtaja Marcin Budkowskin liittyminen F1-talli Renaultin riveihin on aiheuttanut porua muissa talleissa. Kilpailijat ovat saaneet jälleen valittamisen aihetta, kun miehen kerrotaan aloittaneen tallin riveissä suunniteltua aiemmin.

Budkowski toimi aiemmin FIA:n teknisen neuvoston johtajana, ennen kuin Renault pestasi hänet riveihinsä viime syksynä. Muut tallit raivostuivat, sillä Budkowskilla oli aiemmassa roolissaan pääsy kaikkien tallien teknisiin tietoihin ja salaisuuksiin. Miehen pelättiin vuotavan arkaluontoisia edistysaskeleita ranskalaismerkin tietoon.

Kohu laantui, kun Budkowskille määrättiin tämän vuoden huhtikuuhun asti ulottunut pakollinen loma, jonka aikana hän ei saa osallistua Renaultin tämän kauden kilpurin kehitystyöhön.

Autosport on saanut kuitenkin käsiinsä tiedon, jonka mukaan Budkowski kuittaa jo palkkaa ranskalaismerkiltä. Tallipomo Cyril Abiteboul vahvistaa Budkowskin liittyneen jo merkin palvelukseen, tosin ”pakkoloma” pitää.

– On totta, että maksamme hänelle. Mutta hän ei ole mitenkään mukana uuden auton kehitystyössä. Sen sijaan hän tutustuu talliimme ja merkin lukuisiin F1-sarjan ulkopuolisiin toimiimme, Abiteboul kertoo.

Hän myös viittaa kinttaalla muiden tallien pelkoihin.

– Meitä ei kiinnosta tietää, mitä muut tallit ovat tehneet. Palkkasimme Marcinin hänen taitojensa sekä osaamisensa perusteella, emme siksi että hän paljastaisi meille asioita.