Brittikuski Paul di Resta kokee, että hänen ikänsä maksoi hänelle mahdollisuuden saada Williams-paikan ensi kaudelle. Williams ei ole vielä vahvistanut ensi kauden toista kuljettajaa, mutta di Resta on kilpailusta melko varmasti ulkona.

Di Resta pääsi tuuraamaan Felipe Massaa yhdessä kisassa viime kaudella. Hän uskoi tuon tuooneen häntä lähemmäksi kisakuskin paikkaa, mutta se jäi lopulta saamatta.

– Paikka oli kosketusetäisyydellä, mutta niin ei vain tapahtunut. Ikäni saattoi olla minua vastaan tällä kertaa, en tiedä, di Resta sanoi Crash.netille.

Williamsin toiseksi kilpakuskiksi vahvimmin ehdolla on venäläinen Sergei Sirotkin. Myös Robert Kubica on ollut vahvasti esillä, mutta vaakakuppi on kääntymässä Sirotkinia kohti.