Force India -kuljettaja Esteban Ocon kertoo, että hänen tavoitteenaan on ajaa tulevaisuudessa Mercedeksellä ja luottaa tallin tekevän hänen kannaltaan oikeat ratkaisut. Tällä hetkellä mies keskittyy kuitenkin elämään Force Indialla.

Ocon kuuluu Mercedeksen kuljettajaohjelmaan. Ocon pääsi hyvään vauhtiin tuloskaudellaan tänä vuonna. Hän keräsi yhteensä 87 pistettä ja oli MM-sarjan kahdeksas.

– Loppujen lopuksi minä en tee päätöstä ja luotan täysin Mercedekseen urani suhteen. Siitä asti, kun olen kuulunut heidän ohjelmaansa, he ovat tehneet kannaltani oikeat valinnat. Tällä hetkellä keskityn työhöni Force Indialla, Ocon sanoi ranskalaiselle Auto Hebdolle.

Ocon esiintyi viime kaudella hyvin, mutta hän ja hänen tallikaverinsa Sergio Perez kolaroivat useasti keskenään. Ocon kuitenkin keskeytti vain yhden kilpailun kuluneella kaudella. Tästä huolimatta hän tiedostaa, että menon tallikaverin kanssa on rauhoituttava, jos hän mielii Mercedekselle tulevaisuudessa.

– Olen puhunut paljon Toton kanssa ja tietenkään sellaisia vaaratilanteita ei saisi sattua.

Lähde: Grandprix.com