Kansainvälinen autoliitto FIA nimesi kaikki formula ykkösten maailmanmestarit ansaitusti uuden Hall of Fame -galleriansa jäseniksi. Kunniaa sai myös lajin kenties suurin legenda, Michael Schumacher.

”Schumin” Ferrari-aikojen tallipomo Jean Todt on nykyään FIA:n puheenjohtaja. Italialaistallin riveissä vietettyjen yhteisten vuosien aikana kaksikosta kasvoi sydänystäviä myös radan ulkopuolella.

Todt muisteli palkitsemistilaisuudessa seitsenkertaista maailmanmestaria.

– Haluan mainita hänestä kaksi asiaa. Toinen on kauden 2000 maailmanmestaruuden ratkaissut Japanin Suzukan osakilpailu. Sanoin tuolloin palkintokorokkeella hänelle, että elämämme ei tule olemaan enää koskaan ennallaan. Tuo hetki on ollut elämäni upein kokemus, Todt kertoi palkintopuheessa.

Schumacher onnistui palauttamaan tuolloin kuljettajien MM-tittelin takaisin Ferrarille peräti 21 vuoden poissaolon jälkeen. Taistelu McLarenin Mika Häkkistä vastaan on yksi sarjan historian upeimmista, mutta reiluimmista.

Toinen muisto liittyi luonteenpiirteeseen, jota Schumacheriin ei olla aiemmin totuttu liittämään.

– Toinen muistoni kertoo paljon Michaelista ihmisenä. Voitettuaan juuri mestaruuden hän oli epäileväinen omia taitojaan kohtaan. Kauden 2001 alun kolkuttaessa ovelle hän esitti minulle ujosti kysymyksen, voisinko järjestää hänelle testimahdollisuuden, jotta hän voisi saada selvyyden kilpakuskin ominaisuuksiensa säilymisestä, Todt muistelee.

– Hän oli aina epäileväinen itseään ja taitojaan kohtaan.

Testit onnistuivat, eivätkä otteet radallakaan jättäneet epäilyksille sijaa. Schumacher ja Ferrari dominoivat lajia aina kauteen 2004 saakka.