Sergei Sirotkinin paikka Williamsin ensi kauden kisakuljettajana näyttäisi olevan enää lopullista julkistusta vaille sovittu. Kun tämä toteutuu, lyödään viimeinenkin naula arkkuun kauniille tuhkimotarinalle.

Unohdetaan hetkeksi realiteetit. Jokainen F1-fani olisi ollut varmasti iloinen, mikäli Robert Kubica olisi ensi kaudella lähtöruudukosta löytynyt. Karmea rallionnettomuus katkaisi sympaattisen puolalaisen vääjämättömältä tuntuneen marssin kohti sarjan terävintä huippua, joten olisi ollut vain oikeus ja kohtuus, mikäli hän olisi saanut uuden mahdollisuuden.

Vielä vuosi sitten Kubica totesi itsekin F1-paluun olevan mahdoton haave. Sitten miehen asenteessa tapahtui selvä muutos. Hän treenasi itsensä kuntoon, ja kova työ palkittiin, kun entinen työnantaja Renault kutsui miehen testaamaan tallin F1-autoa.

Pelkkä paluu F1-kilpurin rattiin olisi jo riittänyt kiinnittämään median huomion mutta hypekulttuuri räjähti käsiin puolalaisen suoriuduttua tehtävästään enemmän kuin erinomaisesti

Pelkkä paluu F1-kilpurin rattiin olisi jo riittänyt kiinnittämään median huomion mutta hypekulttuuri räjähti käsiin puolalaisen suoriuduttua tehtävästään enemmän kuin erinomaisesti. Renault tarjosi miehelle lisätestejä, ja vaikka ranskalaismerkki ei lopulta miehen palveluksiin päätynytkään, oli tärkein tehtävä suoritettu: Kubica pystyi osoittamaan F1-maailmalle olevansa edelleen rattimies.

Samaan aikaan mielenkiinto kauden 2018 ajopaikoista kohdistui toisaalle. Felipe Massan varmistettua lopettavansa uransa, tällä kertaa oikeasti, kauden päätteeksi, nousi varikon kuumaksi puheenaiheeksi brassin seuraaja Williamsilla.

Nopeasti Kubica vedettiin mukaan spekulaatioihin.

Myös Williams halusi katsoa tämän kortin. Kubicasta talli tiesi saavansa nopean ja luotettavan ykköstykin, joka pystyisi myös tukemaan tallin toista kuljettajaa Lance Strollia tämän hapuillessa edelleen omalla F1-polullaan.

Mutta yhtä paljon kun Kubican pestaamiseen löytyi hyviä syitä, roikkui ilmassa myös kysymysmerkkejä.

Rallionnettomuudessa vaurioitunut käsi herätti huolta, vaikka Kubica moneen kertaan vakuuttikin fysiikkansa olevan kunnossa. Testit sujuivatkin hyvin Kubican tarpeisiin rakennetulla autolla, joten ehkä tämän suhteen tallin ei tarvinnutkaan kantaa huolta.

Molemmat siis hyviä vaihtoehtoja, mutta jokuhan toiseen Williamsiin on pakko istuttaa. Kumpaan vaaka kallistuisi?

Samalla kun Kubica ihastutti F1-väkeä kauden jälkeisissä Abu Dhabin testeissä, ajovastuun jakoi toinen potentiaalinen kuljettaja, johon moni ei tuntunut kiinnittävän kaikessa hypessä huomiota.

F2-sarjassa tällä kaudella ajaneen Sergei Sirotkinin ja Kubican suoriutumista testeissä on ulkopuolisen mahdoton verrata keskenään. Sirotkin ei esimerkiksi ajanut lainkaan pehmeimmällä rengasseoksella, toisin kuin Kubica. Myös testiohjelmat sekä päivä- ja jopa tuntikohtaiset erot rataolosuhteissa tekivät vertailun haastavaksi.

Molemmat siis hyviä vaihtoehtoja, mutta jokuhan toiseen Williamsiin on pakko istuttaa. Kumpaan vaaka kallistuisi?

Kubicassa talli saisi kuljettajan, joka on jo näyttänyt taitonsa. Plussana talli saisi myös roppakaupalla positiivista PR:ää ja se pääsisi takuulla paistattelemaan kirkkaimmissa parrasvaloissa ensi kauden avauskilpailuissa.

Toisaalta, kaikista vakuutteluista huolimatta Kubican kyky palata takaisin F1-kilpailijaksi olisi kysymysmerkki. Ajaa hän varmasti osaisi, mutta miten vammat vaikuttaisivat tiukoissa kilvanajotilanteissa? Seitsemän vuoden poissaolo ei voisi olla näkymättä, olipa kuski täydessä terässä tai ei.

Nuoressa Sirotkinissa talli saisi kehityskelpoisen kuljettajan, mutta millainen aisapari hän olisi toiselle ensiaskeleitaan sarjassa ottavalle?

Toisaalta, Sirotkin kantaa olallaan 15 miljoonan dollarin rahasäkkiä. Ja sillä hetkellä Williams oli päätöksensä tehnyt.

Se on erittäin surullista, sillä tämä tuhkimotarina ei lopulta poikinut kuin häviäjiä. Vaikka haaste olisikin ollut lopulta Kubicalle liian suuri, olisi ollut mahtavaa nähdä hänen edes saavan mahdollisuuden.

Nyt Kubica ja F1-romantikot saivat pettyä kylmän käteisen edessä. Ja se on huolestuttava viesti Williamsilta, takavuosien mahtitallilta, jossa ajotaidot on aina rankattu shekkivihkon paksuuden edelle.