Ferrari on ilmoittanut julkistavansa uuden F1-autonsa 22. helmikuuta. Kauden 2018 kilpuri esitellään yleisölle täten vain neljä päivää ennen Barcelonan testejä.

Auto esitellään tällä kertaa pelkästään Internetissä ennen kuin se pääsee parrasvaloihin Espanjan testeissä. Ferrarin puheenjohtaja Sergio Marchionne kehui italialaismerkin perinteisellä jouluviikon medialounaalla uuden auton haastavan varmasti taas mestaruudesta vuonna 2018.

Ferrarin kausi 2017 sujui varsin mainiosti sitä edeltäneeseen kauteen verrattuna. Voitottoman vuoden jälkeen Ferrari palasi MM-taistelun kärkikahinoihin sijoittuen lopulta Sebastian Vettelin ja Kimi Räikkösen kanssa hopealle.

Klassikkomerkki keräsi kaudesta viisi voittoa. Vettel ylsi MM-pisteissä toiseksi ja Räikkönen neljänneksi.