Viidennen perättäisen rallin maailmanmestaruuden tänä vuonna voittanut Sebastien Ogier arvostaa tämänvuotista titteliään suuresti. Ranskalaisen mieltä lämmittää tapa, jolla hän mestaruuden nappasi.

Ogier hallitsi aiempina vuosina rallimaailmaa suvereenisti yhdessä Volkswagenin kanssa. 2017 tarina oli kuitenkin täysin toinen, kun saksalaismerkin yllättävän vetäytymispäätöksen myötä Ogier joutuikin jatkamaan uraansa M-Sportin Fordilla.

Muutos aiempaan oli melkoinen. Suurilla resursseilla toimivan tehdastallin sijasta Ogier joutui puolustamaan titteliään sarjan pienimmällä budjetilla operoivan tallin kalustolla. Ogier osoitti suuruutensa olemalla tällä kaudella paitsi nopea, myös tasaisen varma kuljettaja.

Juuri altavastaajan asemaan asettuminen saa Ogierin hykertelemään tämän kauden menestystä muistellessa.

– Oli erittäin tyydyttävää pysyä voittamaan näissä olosuhteissa. Voittaminen ei ole koskaan helppoa, ei edes parhaassa tallissa parhaalla kalustolla, mutta pienemmillä resursseilla se on huomattavasti haastavampaa, Ogier toteaa Autosportille.

Ogier uskoo tämän vuoden tittelin nostavan hurjasti hänen arvostustaan rallifanien silmissä.

– Uskon saavani enemmän kunnioitusta osakseni tämän tittelin ansiosta. Se tekee mestaruudesta entistä nautinnollisemman.