Valmistajien MM-pisteissä viidentenä olevan Williamsin taustajoukot ovat kääntäneet kommenteista päätellen katseensa jo jossain määrin ensi kauteen.

Paddy Lowe pyrkii parantamaan auton suorituskykyä, sillä tallin tekninen johtaja keskittyy ensi vuotta silmällä pitäen saamaan yksiselitteisesti nopeutta lisää.

– Williams on hyvä tiimi, mutta tarvitsemme nopeamman auton. Meillä on pyrkimys edetä ja voittaa jälleen. Siksi olemme täällä, Lowe jyrähti ranskalaiselle Auto Hebdolle en.f1i.comin mukaan.

Tallin tämä kausi on sisältänyt sanalla sanoen kaikkea – Lance Stroll ajoi sensaatiomaisesti jopa podiumille, toisaalta vuoteen on mahtunut myös keskeytyksiä ja pisteettömien kisojen myötä totaalisia floppeja.

F1-historian kolmanneksi parhaiten menestynyt talli on juhlinut mestaruutta edellisen kerran vuonna 1997 – tittelin vienyt Jacques Villeneuve johdatti tiimin valmistajien mestariksi.

Tämän tempun uusimista kohti on hyvä lähteä menneiden kokemusten ansiosta.

– On ollut hyvä vuosi mielenkiintoisilla haasteilla, Lowe sanoi.