Formula ykkösissä valmistajien MM-sarjassa neljäntenä oleva Force India on ollut yksi kuluvan kauden valopilkuista. Tiimi valloittaa miehittämänsä sijan loppupisteissä kauden päätteeksi, ja nyt tallilla onkin täten mainio sauma kääntää katseensa osaksi jo kohti ensi kautta.

– Se on suuri saavutus tiimille. Nyt meidän on käytettävä hyväksi sitä, tallin operatiivinen johtaja Otmar Szafnauer huomautti F1 Todayn mukaan.

Kuluvaa kautta on jäljellä vielä kahden kisan verran. Romanialainen painottaakin nimenomaan sitä, että sekä Brasilian että Arabiemiraattien kisoista tulee ammentaa tärkeää tietoa kohti ensi kautta.

– Suunnittelemme seuraavat kaksi kilpailua hieman eri tavalla. Teemme asiat eri tavalla, teemme testejä, se voi auttaa ensi vuonna, Szafnauer järkeili.

Tallin kuskit ovat MM-pisteissä hyvissä asemissa heti kolmen kovan tallin (Mercedes, Ferrari, Red Bull) kuusikon jälkeen. Sergio Perez miehittää 92 pisteellään seitsemättä ja Esteban Ocon 83 pinnallaan kahdeksatta sijaa.