Williams-kuski Lance Stroll jysäytti juhannuksena ajetussa Azerbaidzhanin kisassa jättiyllätyksen ajamalla kaaosmaisessa kisassa peräti kolmanneksi.

Debyyttikauttaan ajava kanukki on sanojensa mukaan ilmeisen tyytyväinen sesonkiin, vaikka vuoteen on toki murheitakin mahtunut.

Rivien välistä voi lukea, että kausi on ollut draaman käänteineen tunteikas.

– Kautta tarkasteltaessa, minun on sanottava, että on ollut erittäin haastavia aikoja, varsinkin alussa, Stroll huomautti saksalaiselle Auto Motor und Sportille Grand Prixin mukaan.

– Oli myös hienoja hetkiä. Olin palkintokorokkeella, olin eturivissä.

Saksalaissivusto oli kysynyt kanukilta, mikä voisi olla hyvä arvosana kaudesta. Stroll oli vaatimaton, vaikka toisaalta hän tuntuu potentiaalinsa tietävän.

– Aina on parantamisen varaa. Joten se ei ole 10. Voisin sanoa vahvan 8,5. Meillä oli todella hyvä kausi, saavutettiin paljon pisteitä.

Mikähän mahtoi olla syy siihen, ettei arvosana painunut esimerkiksi ysiin – mikä oli selvä heikkous?

– Voin parantaa kaikkialla, paljon pieniä asioita. Olin usein epäonninen aika-ajoissa, MM-pisteiden 11:s sanoi.