Formula ykkösten syyskaudella kaksi voittoa ajanut Max Verstappen tipahti Meksikon ykkössijan jälkeen Brasiliassa hieman kärjen vauhdista oltuaan sunnuntain kisassa viides. Neljännestä ruudusta tuohon kilpailuun lähtenyt hollantilainen ei ollut kommenteista päätellen pettynyt.

– Yleisesti tämä ei ole rata, joka sopii autollemme, nopeimman kierroksen tykittänyt hollantilainen valaisi ilmeisen tyynenä Motorsport Weekille, ja jatkoi:

– Kilpailu oli ohi, mutta painoin nopeimman kierroksen. En saanut sitä Meksikossa, joten olen todella iloinen, kun otin sen täällä.

Verstappen on alkukauden uskomattomien vaikeuksien jälkeen päässyt oivaan iskuun. Viidessä kisassa putkeen pisteille ajanut ja näissä siis kahdesti voittanut Red Bull -kuski on löytänyt itsestään riippumattomienkin keskeytysten jälkeen oivan varmuuden tekemiseen.

Sama päti myös Brasiliassa. Tulos oli maksimi.

– Tietenkin toivoin enemmän kilpailulta, mutta se oli vaikea tilanne. Mielestäni maksimoimme tuloksen viidennellä sijalla.

Kommentit ovat siinä mielessä jopa yllättäviä, että onhan hollantilainen ollut mainittujen voittojensa ansiosta yksi syksyn kuumimpia nimiä.