Mersu-pomo Toto Wolff on kehunut Lewis Hamiltonia Brasilian kisan uskomattoman panoksen seurauksena vuolain sanoin. Mercedes-kuski nousi joukon hänniltä peräti neljänneksi, jääden muutamia kymmenyksiä podium-paikasta.

Motorsport.com kirjoittaa, että Wolffin mukaan ”hämmästyttävä” Hamilton olisi voinut voittaa Brasiliassa.

– Kyllä, mielestäni voitto olisi ollut mahdollista, itävaltalainen painotti sivustolle.

– Minulle se oli paras neljäs sija, mitä olen koskaan nähnyt. Se oli melko hämmästyttävää, Wolff kehui kaikkien takaa neljänneksi taistellutta ja reilun viiden sekunnin päähän voittajasta, eli Sebastian Vettelistä jäänyttä Hamiltonia.

Nelossijan ylistäminen on Wolffilta varsin kovaa tekstiä. Jo tammikuusta 2013 lähtien Mercedesin moottoriurheilujohtajana toiminut Wolff on nähnyt vuosien saatossa tallinsa kuskeilta monia muitakin upeita suorituksia.

Toisaalta Wolff kehui myös Hamiltonin kollegoita.

– Hän oli nopein kaveri, mutta sinun täytyy muistaa, että Sebastian hallitsi koko ajan lukuun ottamatta viimeisiä kierroksia.