F1 Today kirjoittaa, että Antonio Giovinazzi ei aio luovuttaa formulaunelmansa suhteen. Erilaiset huhut ovat vieneet italialaista sinne tänne, ja esimerkiksi sivustomme kirjoitti viimeeksi Giovinazzin saavan paikan mahdollisesti Williamsilta.

23-vuotias kuski on ajanut tällä kaudella vain kaksi kisaa, kun hän osallistui alkuvuodesta Australian ja Kiinan taistoihin. Italialainen pitää vähäisestä vastuusta huolimatta päänsä pystyssä.

– Vuosi antoi minulle enemmän kuin odotin, loukkaantuneen Pascal Wehrleinin korvannut Giovinazzi vakuutteli.

– Nyt tunnen oloni jopa paljon enemmän valmistautuneemmaksi kuin viime talvena, hän oli sanonut sivuston mukaan italialaiselle La Gazzetta Dello Sportille.

Lähtökohdat uran jatkumon suhteen eivät ole valoisat. Kausi sujui kahden kisan osalta vuoristoratamaisesti.

– Australiassa minulla oli hauskaa, mutta Kiina oli koko urani pahin viikonloppu kuljettajana, italialainen myönsi.

Kiinassa hän siis keskeytti ajettuaan seinään. Giovinazzi on toiminut Sauber-komennuksen jälkeen sittemmin Haasin testikuskina.