Ferrarin Kimi Räikkönen on ajanut pitkän ja komean uran formula ykkösissä. Vuodet ovat poikineet menestystä, mikä näkyy myös tilastoissa.

Suomalaiskuljettaja ajoi viime sunnuntaina Meksikossa kolmanneksi. Kyseessä oli Jäämiehen ensimmäinen podiumi kyseisellä radalla. Samalla hän nappasi palkintosijan jo 29:lla eri radalla, mikä on kaikista eniten nykykuljettajista.

Räikkösen urasta kertoo paljon se, että ainoat radat, joilla hän on kisannut ilman ensimmäistäkään pokaalisijaa, ovat Intian ja Azerbaidzhanin osakilpailut. Intiassa Räikkönen kisasi 2012 sekä 2013, Bakussa hänellä on mahdollisuus korjata tilastonsa ensi vuonna.

Räikkösen Meksikossa ajama palkintopallipaikka oli myös miehen kauden kuudes. Se on myös hänelle eniten palkintosijoja Ferrarin ratissa sitten kauden 2008, jolloin hän kipusi palkintojenjakoon yhdeksään otteeseen. Ferrari-vuodet 2009 sekä 2014-2016 eivät ole olleet yhtä menestyksekkäitä.