Rallimaailman elävän legendan Sebastien Loebin paluu takaisin MM-sarjaan on askeleen lähempänä. Ranskalaisen kanssa pikataipaleita hallinnut Citroen on kommentoinut tulikuumaa comeback-uutista.

Yhdeksänkertainen maailmanmestari lopetti MM-sarjan täysipäiväisen kiertämisen voitettuaan viimeisen maailmanmestaruutensa vuonna 2012. Sen jälkeen hän on ajanut muutaman irrallisen MM-startin sekä osallistunut muun muassa aavikkoralleihin ja rallicrossin ja vakioautojen MM-sarjoihin.

Veri vetää kuitenkin takaisin rallipoluille. Loeb testasi jo kesällä Citroenin C3 WRC -autoa, ja tulokset olivat mitä ilmeisimmin erinomaisia. Loeb on heittänyt vettä kiukaalle paluupuheissaan, ja nyt miehen paluuralli näyttäisi Autosportin mukaan olevan jo varma.

Loebin harmiksi miehen suosikkiralli, Monte Carlo, on jäämässä häneltä väliin. Legendaarinen Dakar-aavikkoralli loppuu MM-rallivuoden avauskisaa edeltävänä viikonloppuna, eikä Loebin aika mannertenvälisine lentoineen ja vaadittavine nuotituksineen ole aikataulullisesti mahdollista.

Myös seuraavaksi vuorosa oleva Ruotsin MM-ralli jää välistä muiden sarjojen aikataulupäällekkäisyyksien vuoksi. Sen sijaan maaliskuussa ajettava Meksikon MM-ralli on koitos, johon Loebilla on mahdollista hypätä mukaan.

Loebilla tämä sopii varmasti hyvin. Hän on voittantu Meksikossa kaikkiaan kuusi kertaa.