Yhdysvaltain F1-kisa sai eilen sunnuntaina käsittämättömän lopun. Ferrari-tähti Kimi Räikkönen menetti ensiksi kolmossijansa Red Bullin Max Verstappenille, joka kuitenkin lopulta tippui podiumilta rangaistuksen takia.

Suomalaisen ohittaneen ja rataviivan ylittäneen hollantilaisen tapaus on kuohuttanut viime aikoina kovasti. Tilanteeseen on luonnollisesti jokaisella oma näkemys, ja tuosta tapauksesta voit lukea lisää esimerkiksi tätä ja tätä painamalla.

Jo aiemmin tilannetta kommentoinut Räikkönen ei F1 Todayn mukaan tiedä, miksi Verstappen rangaistuksensa sai.

– Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tapahtui Verstappenin kanssa tai miksi hän sai rangaistuksen. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, Jäämies vakuutteli sivustolle.

Suomalainen menetti ensiksi kolmannen sijansa viimeisellä kierroksella. Pettymys kuitenkin kääntyi nopeasti palkintokorokepaikaksi.

– Petyin kilpailun jälkeen, kun ajattelin, että olin jo neljäs. Mutta Maxilla oli joku ongelma, Räikkönen pyöritteli.