Red Bullin Max Verstappen ajoi uransa kolmanteen osakilpailuvoittoon suvereenin esityksen päätteeksi. Johdossa lähdöstä maaliin ajanut hollantilainen ei radalla toisilta haastetta saanut.

Verstappenin tallipäällikkö Christian Horner kertoi tallin olleen kuitenkin läpi kilpailun varpaillaan. Renault-voimanlähteitä piinanneet luotettavuusongelmat olivat potentiaalinen uhka pyyhkimään myös Verstappenin upean suorituksen kertalaakista.

Kuljettaja ei voi juurikaan vaikuttaa moottorin kestävyyteen, mutta pienillä toimenpiteillä hän voi edesauttaa moottorin säästämisessä.

– Suurin haasteemme kisassa oli saada rauhoitettua Max ajamaan hitaammin, ei nopeammin. Se on perin epätavallista, Horner totesi Autosportille.

– Hän taisi tylsistyä kilpailun aikana. Yritimme koko ajan saada häntä pudottamaan vauhtiaan, ja hän hermostui jo hiukan, sillä hän ei kokenut voivansa hidastaa enää yhtään.

Verstappenin voittomarginaali Valtteri Bottakseen oli lopulta lähes 20 sekuntia.