Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner pysyy vaitonaisena mahdollisesta Honda-sopimuksesta ensi kevääseen asti. Sopimus saatetaan kuitenkin nähdä, jos Honda pystyy kehittämään toimintaansa

Red Bullin kakkostalli Toro Rosso vaihtaa Hondan moottoreihin jo ensi kaudeksi, mutta Red Bull jatkaa yhteistyötään vielä Renaultin kanssa. Hornerin mukaan kaikki on kuitenkin avoinna kaudesta 2019 eteenpäin.

– Kaikki on mahdollista kaudelle 2019. Mitään ei ole vielä sovittu, Horner kertoi Pitpassin mukaan tulevaisuudesta.

Päätös on kuitenkin tulossa kohtuullisen aikaisin ensi kaudella.

– Teemme päätöksen kevään ja alkukesän aikana ensi vuonna.

Red Bull -pomon mieltä kuitenkin lämmitti se, että Honda pysyy sarjassa jatkossakin Toro Rosson moottorivalmistajana. Honda ja McLaren purkavat moottorisopimuksensa tähän kauteen.

– On hienoa, että Honda pysyy lajin parissa. Red Bull Groupin kannalta se antaa loistavan mahdollisuuden seurata Hondan kehitystä ennen kuin meidän täytyy tehdä päätöstä ensi keväänä tulevaisuuden moottoristamme, Horner vihjaili mahdollisesta yhteistyöstä.