Lewis Hamilton oli Japanin GP:n aika-ajossa ylivoimaisessa vauhdissa. Brittikuski otti uransa ensimmäisen paalupaikan Japanista, mikä tarkoittaa sitä, että Hamilton on lähtenyt nyt paalulta jokaiselta F1-kalenterin radalta urallaan.

Jenson Buttonin haastattelussa Hamilton oli enemmän kuin tyytyväinen suoritukseensa, sillä Japanissa Mercedes-kuskilla on ollut aiempina vuosina vaikeuksia löytää vauhtia aika-ajoon.

– Tämä on ollut todella hyvä päivä. Jokainen kierros oli fantastinen. Sinä olit nopea täällä, Nico (Rosberg) oli nopea täällä, mutta minä en ole koskaan aiemmin saanut asioita tasapainoon täällä ennen, joten en ole ollut koskaan hyvä aika-ajossa, Hamilton sanoi Buttonille.

Hamilton antoi myös tunnusta Valtteri Bottakselle, jolla on ollut viime kilpailuissa hankalaa. Bottas ajoi toiseksi Japanin aika-ajossa, mutta hänellä on viiden lähtöruudun rangaistus vaihdelaatikon vaihtamisesta.

– Valtteri teki loistavaa työtä. Hänellä on toki rangaistus kilpailuun, mutta hänellä on loistavat saumat nousta ylös meidän kanssamme, Hamilton analysoi.