Kimi Räikkönen kommentoi Yhdysvaltain GP:ssä kohua aiheuttanutta tuomaritoimintaa. Kilpailun tuomarit lätkäisivät Max Verstappenille viiden sekunnin aikasakon Räikkösen ohittamisesta. Hollantilainen oikaisi radan ulkopuolelta ohittaakseen Räikkösen.

Tuomaristo sai tilanteesta paljon kritiikkiä. Tuomaristossa istui myös Mika Salo, jonka väitettiin auttaneen Räikköstä. Tätä Räikkönen itse ei suostunut allekirjoittamaan, vaan muistutti hänen saamastaan hieman kyseenalaisesta rangaistuksesta Belgian GP:ssä.

– Ei se ollut minun päätökseni, se oli tuomarien päätös. Joskus päätös suosii sinua, joskus ei. Kaikki sanoivat, että Mika Salo auttoi Ferraria, mutta Span kisassa hän oli tuomarina ja minä sain rangaistuksen käytännössä aiheetta, Räikkönen kommentoi STT:n mukaan.

– Se pitää hyväksyä. Joskus tuntuu, että päätös on kannaltasi ankara ja joskus päätös on suotuisa, mutta niin se vain menee, hän jatkoi.