Hyvin pistepotin ja palkintopallisjoituksen menettäminen harmitti GP3-sarjassa kisaavaa Niko Karia. 18-vuotias suomalaislupaus ei aio kuitenkaan jäädä voivottelemaan tilannetta.

Kari ajoi lauantain lähdössä erinomaisesti kuudenneksi, ja sunnuntainakin hän ylitti ruutulipun kolmantena. Suoritusta ei kuitenkaan lopulta palkittu, sillä tuomaristo lätkäisi miehelle aikarangaistusken, joka pudotti Karin pois pisteiltä.

– Viikonloppu oli kokonaisuutena kohtuullisen hyvä. Sain karsittua omasta tekemisestäni paljon virheitä, ja mielestäni esitin paljon parempia otteita kuin edellisviikonloppuna. Suunta on oikea, Kari analysoi.

Kaudesta on jäljellä enää Abu Dhabin päätösviikonloppu. Sinne Kari lähtee hakemaan kauden parasta ajosuoritusta.

– Kehitettävää on monella saralla, niin kuskin kuin myös tiimin osalta. Tällä hetkellä kilpailijatalli ART on vain niin paljon meitä edellä, että he vievät aina neljä ensimmäistä sijaa. Nyt täytyisi saada jotain lisää vauhtia, jotta heille pystyisi vastaamaan ja sitä kautta taistelemaan hyvistä sijoista molemmissa kilpailuissa.