Charles Leclerc varmisti F2-sarjan tämän kauden mestaruuden ajamalla voitton lauantain kilpailussa Espanjan Jerezissä.

Paalulta kisaan startannut Leclerc oli ylivoimaisesti päivän nopein kuljettaja. Mies sai lopussa painetta takana kärkkyneeltä titteliuhkaajalta Oliver Rowlandilta, joka pääsi monacolaisen kantaan turva-auton kerätessä letkan kasaan. Britti ei kuitenkaan onnistunut horjuttamaan monacolaista johtoasemassaan. Kolmanneksi kisassa ajoi Antonio Fuoco.

Ferrarin junioriakatemian kirkain timantti varmisti mestaruutensa kolme kisaa ennen kauden päätöstä. Leclerc on ollut kauden ylivoimaisesti nopein kuljettaja, mistä kertoo peräti kahdeksan ajettua paalupaikkaa kymmenestä mahdollisesta. Paalupaikkoja olisi itse asiassa yhdeksän, mutta sääntöjenvastainen auto riisti yhden ykkösruudun.

Voittoja mies on napannut kauden aikana viisi.