Ferrarin pääjohtaja Sergio Marchionne on kommentoinut huhuja, joiden mukaan italialaismerkin F1-tallin johdossa tapahtuisi valtamuutoksia.

Marchionne antoi aiemmin raskasta palautetta Ferrarille tallin epäonnistuessa keräämään hyviä pisteitä kolmessa perättäisessä kilpailussa sekä kuljettajien että auton ongelmien vuoksi. Huhumylly lähti pyörimään viikonloppuna, kun saksalaismedia kertoi tallipäällikkö Maurizio Arrivabenen joutuvan maksamaan virheistä työpaikallaan. Huhuissa Arrivabene olisi korvattu tallin nykyisellä teknisellä johtajalla Mattia Binottolla.

Marchionne kommentoi USA:n GP:n jälkimainingeissa huhujen olevan roskapuhetta.

– Molemmat ovat olleet osa tätä prosessia, joten vain toisen valitseminen olisi idioottimaista. He ovat yhdessä vastuussa tallista, kuten myös minä, Marchionne totesi Autosportille.

Marchionne rauhoittaa tilannetta toteamalla, ettei tallissa ole syytä ryhtyä suuriin sisäisiin muutoksiin. Kurssi tulisi kuitenkin saada käännettyä

– Mikään muutos ei korjaa tämänhetkistä ongelmaamme. Meidän täytyy voittaa, ja se on kaikista tärkein asia.