© Kuva: Getty Images

Fernando Alonso jaksaa uskoa yhä parempaan huomiseen – löysi syitä surkealle F1-kaudelle

McLarenin ja Hondan yhteistyö päättyy kuluvan kauden jälkeen, jonka myötä tulevan viikonlopun Japanin kisa on tiimin kannalta mahdollisesti tunteikas. Kilpailu on Hondalle kotikisa.

Viikonloppuun valmistautuvan McLaren-kuski Fernando Alonson mukaan tiimi on viime aikoina tehnyt hyvää jälkeä, vaikka tulokset eivät sitä olekaan kertoneet.

– Minusta tuntuu, että olemme ehdottomasti vauhdittaneet autoa – ja Stoffel (Vandoorne) on pystynyt osoittamaan, mihin me kykenemme, espanjalainen sanoi Motorsport Weekille viitaten belgialaiseen tallitoveriin, joka ajoi Malesiassa upeasti seitsemänneksi.

Talli on ollut läpi kauden epäonnen kourissa. Tätä painottaa myös kaksinkertainen maailmanmestari.

– Kisojen huono onni ja kamppailut ovat merkinneet sitä, ettemme ole kyenneet saavuttamaan pisteitä, Alonso manasi.

Viikonloppuun espanjalainen lähtee toiveikkaana – eikä syyttä. Vandoorne on ajanut jo kahdessa kisassa putkeen pisteille, yhteensä hänellä on kasassa 13 pistettä. Alonson plakkariin on kertynyt 10 pinnaa.

– Toivon, että voimme vihdoinkin näyttää kehitystämme, jota olemme tekemässä autossamme, Alonso pohti.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!


VOITA F1-KISAMATKA!
Mikäli Instagram-tilillämme on 10 000 seuraajaa kauden loppuun mennessä, arvomme yhden kahden henkilön palkintomatkan ensi vuoden Unkarin osakilpailuun.
Käy seuraamassa Suomen kuuminta moottoriurheiluun keskittyvää IG-tiliä täältä