Viime vuoden maailmanmestaruuden voidaa sanoa ratkenneen Malesian GP:n 41 kierroksella. Tuolloin kilpailua ylivoimaisesti johtaneen Mercedeksen Lewis Hamiltonin moottori sanoi sopimuksensa irti dramaattisella tavalla.

Varmat 25 MM-pistettä vaihtuivat pyöreään nollaan, samalla kun ensimmäisessä mutkassa joukon hännille pudonnut tallikaveri Nico Rosberg raivosi itsensä ruutulipulle kolmantena. Matkalla saksalainen oli ohittanut Ferrarin Kimi Räikkösen rohkealla, joskin rangaistuksen tuottaneella liikkeellä.

Räikkönen oli ensimmäisestä mutkasta eteenpäin kisan ainoa Ferrari-kuski. Tallikaveri Sebastian Vettel esitti kyseenalaista itseään kolaroimalla Rosbergin autoon hullunrohkean ohitusyrityksen päätteeksi. Toisin kuin Singaporessa tänä vuonna, Sepangissa vain Vettelin matkanteko päättyi.

Kisassa nähtiin myös upea kahden Red Bullin välinen taistelu, jonka voidaan katsoa myös ratkaisseen kilpailun voiton. Takaa lähestynyt Max Verstappen roikkui Daniel Ricciardon rinnalla mutka toisensa perään, mutta australialainen osoitti taitonsa pitämällä sijoituksensa.

Vain hetkeä myöhemmin Hamiltonin moottori räjähti, joten Ricciardo sai ajaa ruutulipulle ykkösenä. Mutta mitä olisikaan tapahtunut, jos Verstappen olisi onnistunut ohituksessaan?

Katso kohokohdat F1-sarjan verkkosivuilta täältä.