Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff kertoo jatkosopimuksen saaneen Valtteri Bottaksen selvittäneen tallin hänelle täksi kaudeksi antaman suuren tehtävän. Viime hetkellä tiimiin liittynyt suomalainen on jopa ylittänyt tallijohdon odotukset.

Bottas on saavuttanut tänä vuonna menestystä, eivätkä pienet tasonailahtelut ole huolettaneet tallijohtoa. Hyvät puolet painoivat vaakakupissa huomattavast enemmän kuin vähäiset puutteet.

– Kokonaisuutena Valtterin suoritustaso ja kehityskäyrä tekivät jatkosopimuksen solmimisesta päivänselvän asian, Wolff toteaa tiedotteessa.

Tärkeässä asemassa on myös tallin kuskikaksikon välinen erinomainen yhteishenki.

– Valtterin ja Lewis Hamiltonin keskinäinen kunnioitus toisiaan ohtaan on tärkeä asia meille. Valtteri ja Lewis toimivat erinomaisesti yhdessä, ja juuri sitä tarvitsemme saadaksemme edun kilpailijoihimme nähden.