Mercedeksen Lewis Hamilton ja Ferrarin Sebastian Vettel taistelevat oletettavasti kahdestaan formula ykkösten vuoden 2017 maailmanmestaruudesta. Koska miesten välinen ero on ainoastaan kolme pistettä, synnyttää MM-taisto poikkeuksellisen paljon kysymysmerkkejä ilmaan.

Readmotorsport nosti artikkelissaan esille muutamia mielenkiintoisia seikkoja, jotka nousevat tapetille loppukaudesta.

Ensinnäkin, kesällä Bakussa tulisesti yhteen ottanut kaksikko luonnollisesti jatkaa kiivasta taistoa loppukaudesta. Välittömästi yhteenoton jälkeen näytti siltä, ​​että se olisi ollut käännekohta MM-taistossa.

Kisaa pitkään johtanut Hamilton tipahti kärjestä lopulta vasta viidenneksi, Vettelin kasvattaessa MM-sarjan piste-eroa tuolloin jo 14:ään. Kilpailu ei lopulta ollutkaan käännekohta kaudelle.

Hamilton on viime aikoina ollut rautaisessa iskussa, sillä hän on juhlinut täyttä pistepottia kolme kertaa neljän edellisen kisan aikana – jokaisessa voittoisassa kisassa hän on lähtenyt paalulta.

Britin paalu-voitto -vertailu näyttääkin lukemaa 8-6. Vettel sen sijaan on ajanut paalulle kahdesti ja voittanut niistä toisen kisan.

Mestaruuden kannalta suuressa roolissa ovat myös suomalaiskuskien Valtteri Bottaksen ja Kimi Räikkösen panokset, vaikka Vettel ei tallitoverinsa Räikkösen roolia MM-taistossa isoksi koekkaan.

Ferrarin leirissä Vettel on ollut selvä ykköskuski Räikkösen auttaessa häntä, Mercedes puolestaan on ylpeästi antanut kuskiensa taistella voitosta suhteellisen tasaisesti.

Kolmantena pisteissä olevalla Bottaksella on edelleen saumat jopa mestaruuteen. Tämä tarjoaakin Mercedekselle sekä hyvän että huonon seikan.

Hamiltonille saattaa kasvaa harmaita hiuksia päähän, jos taistelu kiristyy. Toisaalta, Bottaksen panoksesta voi olla iloa Mercedekselle ja tallitoverilleen sikäli, jos hän Vetteliä pystyy horjuttamaan.

Mitä tulevaisuus tuokaan tullessaan? Siitä saadaan ensimmäinen makupala reilun viikon päästä, kun kausi jatkuu Singaporessa.