Kuten todettua, F1-kauden viimeisin kisa Singaporessa oli McLarenin kannalta paha pettymys – jälleen kerran. Fernando Alonso kaasutti aika-ajossa kahdeksanneksi ja Stoffel Vandoorne yhdeksänneksi. Kilpailusta tuli kuitenkin lähes pannukakku.

Alonso nimittäin koki heti alussa vastoinkäymisiä ja lopulta keskeytyksen, Vandoorne puolestaan taisteli peräti seitsemänneksi. McLarenin viikonlopun valopilkku on kommenttiensa perusteella toki kiitollinen kisan annista, vaikka espanjalaisen tallitoveri Alonson epäonni luonnollisesti mielen matalaksi vetääkin.

– Tunsin lujuutta koko viikonlopun ja pystyimme tekemään johdonmukaisia ​​suorituksia jokaisessa sessiossa, belgialainen muotoilee planetf1.comille.

– On häpeä, ettemme saaneet pisteitä molemmille autoille. Me tunsimme, että se olisi ollut todellakin ansaittua – Fernando oli hyvin epäonninen, Vandoorne lataa.

Vandoorne ajoi Singaporessa kirkkaasti uransa parhaan sijan. McLaren-kuskin hyvä iskukyky voi Malesiassa jatkua, sillä ainakin olosuhteet ovat edellisen kisan veroiset.

– Se näyttää olevan melko hieno rata – haastava ja samanlaiset olosuhteet kuin Singaporessa. Toivottavasti voimme näyttää, mihin auto voi yltää.