Dramaattinen Singaporen osakilpailu tarjosi tilastojen ystäville paljon mielenkiintoisia knoppeja. Eräs tilasto kertoo paljon Valtteri Bottaksen onnistuneesta Mercedes-vuodesta.

Bottaksen kolmossija oli miehelle jo kauden kymmenes podiumi. Se on yhdessä keskeyttämään joutuneen Ferrarin Sebastian Vettelin kanssa eniten nykyjoukosta. Bottas on myös kerännyt tällä kaudella enemmän palkintopyttyjä kuin koko aiemmalla urallaan yhteensä.

Vettelin keskeytyksen myötä Lewis Hamilton ja Esteban Ocon ovat nyt ainoat kuljettajat, jotka ovat selviytyneet ruutulipulle kauden jokaisessa osakilpailussa. Näistä Hamilton on ajanut pisteille joka kerta, Oconille sattui lapsus Monacossa.

Singaporen radalla jatkui myös kaksi putkea, joista toinen on hatunnoston arvoinen.

Force Indian Sergio Perez ajoi pisteille, kuten hän on tehnyt joka kerta radalla kisatessaan. Pisteputki on jo kunnioitettavan seitsemän kauden mittainen.

Mercedes juhli kisan päätteeksi kahta autoa palkintopallilla, mutta kaksoivoitto jäi haaveeksi. Se olisi ollut ensimmäinen laatuaan radan kymmenen vuoden historiassa. Samalle tallille sijat yksi ja kolme ovat tuttuja useammassakin kilpailussa.