Niko Karille Italian GP3-viikonloppu oli suuri pettymys. Mies myönsi ensimmäisenä kisan tuhonneen ajovirheen menneen nuorukaisen omaan piikkiin.

Raskaan pettymyksen takaa Monza tarjosi kuitenkin paljon hyvää. Lauantain ajojen vesittyessä Kari lähti sunnuntaille siirrettyyn päälähtöön ruudusta 14, tulosta harjoitusten sijoituksesta.

Karia heikko lähtöruutu ei haitannut pätkän vertaa. Jo aiemmin kauden aikana lukuisia loistavia lähtöjä ottanut suomalaiskuski raivosi itsensä jo avauskierroksella viidenneksi. Toiseksi viimeiselle kierrokselle lähdettäessä neljäs sija oli jo lähes taskussa.

Sitten harmittava virhe suisti Arden-auton kaiteisiin.

– Auto yliohjasi rajusti, ja keskellä mutkaa auto karkasi hallinnastani. Tyhmä virhe itseltä, ja myönnän sen suoraan. Tästä ei auta kuin ottaa opiksi, Kari harmitteli kisan jälkeen.

Ajovirhe otti miestä päähän, mutta ammattilaisen tavoin Kari tietää, ettei murheeseen pidä jäädä vellomaan. Harmittavasta lopputuloksesta huolimatta viikonloppu tarjosi hyvääkin, ja niiden varaan on hyvä rakentaa.

– Esitin todella hyvän nousun autolla, joka ei ollut aivan parhaissa säädöissä. Tuleviin kisoihin pitää karsia virheet pois ja näyttää, että ehjällä suorituksella pystyn ajamaan tämänkaltaisia suorituksia enemmänkin.

GP3-sarjaa on jäljellä vielä kahden kisaviikonlopun verran. Ensi kerralla kisataan Espanjan Jerezissä lokakuun alussa.