Ei ole välttämättä kovinkaan yleistä, että Ferrari ja Renault mainitaan samassa lauseessa. Tänä viikonloppuna Singaporessa heillä on kuitenkin jotain yhteistä – molempien tiimien kuljettajia on paineen alla, planetf1.com kirjoittaa.

Kuten Toto Wolffkin pohti, Ferrarilla on tulevana viikonloppuna hyvät saumat nousta haastamaan Mercedesiä vielä tosissaan.

Koska Singaporessa ohittaminen on vaikeaa, pitää esimerkiksi Sebastian Vettelin onnistua jo lauantaista lähtien. Omat paineensa Vettelin niskaan saattaa tuoda myös Ferrarin kotikisa Monzassa, jossa MM-kärkeen noussut Hamilton yhdessä tallitoverinsa Valtteri Bottaksen kanssa suorastaan nöyryytti punaisia.

Vettelin epäonnistuminen saattaisi syöstä häntä kauemmaksi MM-kärjestä. Myös Kimi Räikkösen pitää onnistua, jotta Ferrari voisi vääntää vielä valmistajien mestaruudesta.

Nouseeko Hülkenberg tilastokärkeen?

Paineen alla saattavat myös olla Renault-kuskit Nico Hülkenberg ja kuvassa oleva Jolyon Palmer.

Hülkenberg saattaa tehdä Singaporessa kyseenalaista historiaa ajamalla 129:nnessä lähdössä putkeen ilman podium-paikkaa. Urallaan yhden paalun ajanut saksalainen ei ole ikinä noussut palkintokorokkeelle. Hän on nyt tilaston kärkimies yhdessä Adrian Sutilin kanssa 128 startilla.

Myös Palmer on erikoisessa tilanteessa, vaikka Renault jo aiemmin tyrmäsi väitteet, joiden mukaan hän saattaisi lähteä jo kesken kauden pois tiimin leivistä.

Sivusto muistuttaa, että ensimmäisten pisteiden ottaminenkaan ei välttämättä takaa sitä, että britti ajaisi koko kautta.