Sunnuntaina ajettu Singaporen F1-kisa oli Mercedekselle napakymppi, sillä Lewis Hamilton kurvaili voittoon ja Valtteri Bottas täydensi tiimin menestyksen kolmossijallaan. Ferrarin epäonni vain lisäsi Mercedesin riemua ainakin pisteitä tuijottamalla, sillä punaiset jäivät tyystin pisteittä Singaporessa.

Vaikka Hamilton ja Mercedes piste-erojaan MM-kärjessä kasvattivatkin, ei britti kommenttiensa perusteella halua sulkea esimerkiksi Red Bullia pois laskuista huippusijojen suhteen kauden viimeisissä kisoissa.

– Malesiassa meidän pitäisi mielestäni olla kunnossa. Red Bullit ovat hyvin, erittäin vahvoja Japanissa. Se ei varmasti ole vahvin ratamme. Austinissa luulen, että olemme oivallisia, 23 pisteen turvin MM-kärjessä keikkuva britti luetteli motorsport.comille.

Formulakausi jatkuu Malesiassa syys-lokakuun vaihteessa, Japani on vuorossa viikkoa myöhemmin ja Yhdysvallat 22. lokakuuta. Näiden jälkeen ajetaan vielä Meksikossa, Brasiliassa ja Abu Dhabissa.

– Brasiliassa Ferrari olisi erityisen vahva, Hamilton sanoi viitaten kauden viimeistä edelliseen kisaan.

Toisaalta, tiimillä on nyt pullat uunissa hyvin. Singaporessa otetun voiton lisäksi Hamilton löysi kisasta muutakin hyvää.

– Uskon, että tämä viikonloppu osoitti todella auton vahvuudet sekä heikkoudet ja luonteen, britti alleviivasi.