McLaren joutuu matkustamaan Singaporeen mukanaan pelko erinomaisen pistemahdollisuuden menettämisestä. Suru-uutinen riippuu, farssimaista kyllä, Hondasta ja lähtöruuturangaistuksista.

Hondan alitehoisuus ei merkitse Singaporessa yhtä paljon kuin monella muulla radalla. Talli on ilmaissut jo hyvissä ajoin Monacon, Unkarin ja Singaporen olevan parhaat radat tallin tämän kauden kalustolle. Fernando Alonso ajoi Budapestissä jopa erinomaisesti kuudenneksi.

Singaporeen tallipäällikkö Eric Boullier odottaa molempien kuljettajiensa yltävän taisteluun pistesijoista, mutta Stoffel Vandoornen unelma saattaa murskautua jo ennen ensimmäistäkään ajettua metriä.

Vandoorne sai Italiassa käyttöönsä uuden kehitysversion Hondan voimanlähteestä, mutta sen MGU-K yksikkö petti Monzassa. Hondalla selvitetään nyt, pystytäänkö vika korjaamaan ilman osan vaihtoa. Mikäli tämä ei ole mahdollista, tulee Vandoorne saamaan jälleen kerran niskaansa lähtöruuturangaistukset.

Tämä käytännössä tuhoaa belgialaisen mahdollisuudet päästä pisteille, sillä Singaporen katuradalla ohittaminen on hyvin vaikeaa.