Fernando Alonso on ollut vaitonainen ensi kaudestaan. McLarenin ja Renaultin päätyminen yhteen on ilmeisesti vaikuttamassa myös espanjalaistähden jatkoaikeisiin.

Alonso on tuskaillut Hondan surkeutta käytännössä viimeiset kolme vuotta. Tänä vuonna mies asetti vaatimuksen tasonnostosta, tai hän lähtisi brittitallista. Toivottua eteenpäin harppausta ei kuitenkaan nähnyt, mutta McLareniin selvästi mieltyneen Alonson uskotaan esittäneen uuden vaatimuksen: ensi kaudella talli tekee yhteistyötä joko hänen tai Hondan kanssa.

Renault-yhteistyö vahvistettiin viime viikonloppuna. Alonso ei suostunut kommentoimaan Singaporessa, saiko se hänet tekemään päätöksen tallissa jatkamisesta. Miehen sosiaalisen median perusteella päätös on kuitenkin tehty.

Alonso on jakanut runsaasti kuvia Instagramissa McLaren-autosta ilman sen suurempia selityksiä. Postauksissa on selkeä ero espanjalaisen aiempiin kuvapäivityksiin, joihin hän on myös kirjoittanut kuvatekstit.