Formula 1 -sivusto planetf1.com kertoo, että Robert Kubican huhutaan olevan mahdollinen kuskiehdokas Williamsille ensi kaudeksi.

Sivuston mukaan ovi Renaultin suhteen on sulkeutumassa, vaikka esimerkiksi huhuja kyseisen tallin suhteen onkin leijaillut ilmassa.

Puolalaisen Williams-leiriin liittymistä puoltaa muun muassa se seikka, että hän on yli 25-vuotias. Tiimi tarvitsee yhden vähintään 25-vuotiaan kuljettajan tukemaan teini-ikäistä Lance Strollia Martinin yhteistyösopimuksen mukaan.

Kubica on pyörinyt formulapiireissä viime päivinä, sillä sivuston jutun mukaan hänet havaittiin Monzan varikkoalueella viime viikonloppuna.

Puolalainen on ajanut F1-urallaan yhden voiton ja yhteensä 12 palkintokorokesijaa. Hän ajoi toistaiseksi viimeisen kisan Abu Dhabissa vuonna 2010.