Sebastian Vettel ilmoittautui Lewis Hamiltonin hallinnan jälkeen mukaan formula ykkösten maailmanmestaruustaistoon tosissaan, joskaan pisteiden valossa se ei ollut ohi ennen Singaporen kisaa.

Mercedesin brittikuski lähti viikonloppuun tuplavoittajana, sillä hän oli juhlinut ykkössijaa kahdessa edellisessä kilpailussa. Lauantaina Ferrari-kuski kuitenkin jysäytti oikein kunnolla ajettuaan paalulle Singaporessa.

Hamilton puolestaan epäonnistui pahasti, ja näytti ajautuvan ainakin kommenttien perusteella jonkinlaiseen epätoivoon.

Kuten Kimi Räikkönenkin sanoi, on Ferrarin viikonloppu ollut outo. Se on sisältänyt ylä- ja alamäkiä, mutta tekeminen on isossa kuvassa mennyt koko ajan kohti parempaa.

– Ilmeisesti viikonloppu on toistaiseksi sujunut meillä hieman ylä- ja alakanttiin. Eilen (perjantaina) oli vaikeaa, iltapäivä oli vaikea. Tänä iltana (lauantaina) auto tuli todella eloon, se vain parani, Vettel muotoili formula1.comille.

Vettelin mukaan perjantaina auto ei toiminut sillä tavalla, jota tiimi halusi. Sen eteen tallissa tehtiin töitä hiki hatussa, ja lauantaina kellossa olikin jo eri ääni.

– Mielestäni työn määrä on ollut ilmiömäistä. Maranellon tuki on nähnyt yön yli vaivaa, saksalainen kiitteli lauantaina.

Sunnuntaina edessä on todellinen herkkupala. Singaporen kisa on yksi vuoden kiihkeimmistä, sillä vaikka esimerkiksi ohittaminen on vaikeaa, voi luvassa olla erilaisia mielenkiintoisia tapahtumia.

Suomen aikaa sunnuntaina aamupäivästä alkanut monsuunisade vain lisää jännitystä.

– Mielestäni edessä on pitkä kisa. Paljon asioita pitää tehdä oikein, joten meidän pitäisi keskittyä itseemme, Vettel tyytyi sanomaan.

Ferrarin mahdollinen niskalenkki Mercedesistä toisi lisämausteen valmistajien MM-taistoon. Mercedes johtaa tallien taistoa pistein 435-373, Vettel puolestaan on Hamiltonia perässä ainoastaan kolme pistettä.