Toro Rosson Carlos Sainz kertoo, ettei ole tyytyväinen siihen, että hän ei saa ajaa Toro Rossolla perjantain ensimmäisissä vapaissa harjoituksissa.

Toro Rosso antaa Malesian GP:n ensimmäisissä harjoituksissa aikaa radalla Red Bullin juniorikuskille Sean Gelaelille. Toista autoa ohjaa Daniil Kvjatin tilalle nostettu Pierre Gasly.

– Sanotaan nyt näin, että en ole iloisin mies, kun tiedän menettäväni toisen kerran putkeen ensimmäiset harjoitukset, Sainz puhisi F1i.comin mukaan.

Sainzin mukaan Singaporessa asia oli vielä hyväksyttävissä, mutta haastavissa Sepangin olosuhteissa hän olisi halunnut ajaa harjoitukset itse.

– Singaporessa kaikki meni hyvin, kun pääsimme viimeiseen aika-ajoon ja olimme neljänsiä.

– Vaikeampana viikonloppuna, kuten täällä Malesiassa, työtä on kuitenkin näkemykseni mukaan paljon enemmän ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa harjoituksessa.