Formula 1:n MM-sarjassa kolmantena oleva Valtteri Bottas on jäämässä Lewis Hamiltonin varjoon loppukaudella, arvelee Red Bullin tallipäällikkö Chris Horner autosport.comin haastattelussa.

Horner painottaa, että Mercedeksen on lähitulevaisuudessa nostettava Hamilton tiimin ykköskuskiksi. Pistetilanteessa toisena ja kolmantena olevien Mercedes-kuskien ero on britin hyväksi 19 pistettä suomalaiseen nähden.

Red Bullin tallipäällikkö uskoo, että maailmanmestaruus ratkotaan lopulta Hamiltonin ja Ferrarin Sebastian Vettelin kesken.

Aiemmin tällä kaudella on nähty, että Mercedes-kuskit ovat taistelleet melko tasapäin, mutta Ferrarilla Kimi Räikkönen on ollut Vettelin ”auttaja”.

– Mercedesin ongelma on se, että Hamilton on heidän johtava kuljettaja, ja jossain vaiheessa täytyy päättää, kumpi kuski saa kaiken tuen. Lopulta mestaruustaisto käydään kahden kaverin kesken – Hamiltonin ja Vettelin, Horner sanoo Autosportille.

MM-kärjen tilanne on kihelmöivä 11/20 kisan jälkeen. Puhtaasti pisteiden valossa sekä Vettel (202), Hamilton (188) että peräti kahdeksan kertaa podiumille noussut Bottas (169) taistelevat vielä kaikki maailmanmestaruudesta.