Salon F1-Corner: Monza on Ferrarin ja intohimoisten tifosien kotirata: ”Toivotaan, etteivät Räikkönen ja Vettel tuota faneille pettymystä”

 

Tulevana viikonloppuna F1 vierailee radalla, jossa tunnelma on sanoinkuvailematon. Monza on ehdottomasti sarjan legendaarisin paikka, täällä yleisön mylvinnän tuntee ja ennen kaikkea kuulee autoon saakka.

Monza on vauhtirata sanan varsinaisessa merkityksessä. Pitkät suorat ja kovat jarrutukset asettavat auton koville. Moottorilla on täällä todella suuri merkitys, joten Hondan voi jättää heti pois laskuista kärkisijoja jaettaessa.

Suomalaisittain mielenkiintoisin tilanne on sarjan kärkitallien kuljettaja-asetelma. Ferrarilla kaikki panostus MM-taistossa on siirretty jo aikapäiviä sitten Sebastian Vetteliin, mutta Mercedeksellä ollaan tällä hetkellä vedenjakajalla. En usko Valtteri Bottaksen olevan vielä kakkoskuski, mutta Belgian kaltaisiin suorituksiin ei ole enää varaa. Lewis Hamilton on vahva, joten Valtterin pitää saada nyt itsestään kaikki irti, jotta hän saa luvan säilyä mukana mestaruustaiston kolmantena osapuolena.

Vauhtiahan ”Valella” kyllä riittää, sen osoittavat tällä kaudella napatut voitot. Kausi on pitkä, eikä Mercedeksellä haluta tehdä näin suurta ratkaisua liian varhaisessa vaiheessa. Uskon täysin siihen, että Valtteri tulee voittamaan vielä tämän kauden aikana kisoja.

Kimi Räikkösen kannalta harmittavaa on tasaisuuden puuttuminen. Kimillä on ollut suurai vaikeuksia saada kasaan ehjä viikonloppu ilman omia tai tallin haparointeja. Sen seurauksena hän on nyt tippunut Ferrarin kakkoskuskiksi.

Ferrari-fanit, tifosit, suorastaan jumaloivat Korskean orhin kuljettajia. Minäkin olen saanut oman osani tuosta.

Vauhdin puolesta Kimi on parhaimmillaan aivan tasoissa Vettelin kanssa. On syytä huomioida, ettei Vettelille ole osunut tällä kaudella vielä suuria epäonnen hetkiä kisoihin. Sellaisen täytyy jossain vaiheessa tulla tilastollisestikin, ja silloin Kimin pitää käyttää tilaisuutensa.

Räikkönen ja Vettel ovat viikonlopun seuratuimmat kuljettajat. Ferrari-fanit, tifosit, suorastaan jumaloivat Korskean orhin kuljettajia. Minäkin olen saanut oman osani tuosta. Asiantunteva yleisö ymmärtää lajin päälle antaen arvoa kaikkien tallien kuljettajille, mutta Ferrari-kuskit ovat silti kertaluokkaa kaikkia muita kuljettajia korkeammalla.

Luonnollisesti myös paineet ovat sitä myötä kovemmat. Tifosit osaavat suitsuttaa menestyksen hetkellä, mutta myös kritiikkiä tulee herkästi suoritusten ollessa heikkoja. Toivotaan, etteivät Räikkönen ja Vettel tuota tänä vuonna faneille pettymystä.

» Pistetilanne, tuoreimmat uutiset, kisakalenteri…  tutustu F1-erikoissivuumme!